
YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA
Myllynpuron koirayhdistys - Myky.
Kotipaikka Helsinki ja toimialue on
Myllypuron kaupunginosa.
TARKOITUS
JA TOIMINNAN LAATU
Tarkoituksena on
ylläpitää ja edistää Myllypuron alueen
koiraharrastusta ja yhteistyötä
koiraharrastajien kesken
sekä toimia jäsentensä edunvalvojana ja
edistää koirallisten ja koirattomien harmonista
rinnakkaiseloa.
Yhdistys
järjestää jäsenilleen koiraharrastukseen
liittyviä tilaisuuksia sekä kokouksia
ja tekee
yhteistyötä muiden paikallisten toimijoiden kanssa.
Toimintansa tukemiseksi
yhdistyksellä on oikeus ottaa vastaan avustuksia, lahjoituksia ja
testamentteja, omistaa ja hallita toimintaansa varten tarpeellista
irtainta ja kiinteää omaisuutta, asianmukaisen luvan saatuaan
toimeenpanna arpajaisia, myyjäisiä ja
rahankeräyksiä sekä järjestää juhla-,
huvi- yms. tapahtumia.
JÄSENET
Yhdistyksen jäseneksi voi
liittyä jokainen, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja
säännöt.
Yhdistyksen
jäsenet ovat joko varsinaisia jäseniä, perhe- tai
nuorisojäseniä.
Perhejäseneksi voi liittyä
varsinaisen jäsenen kanssa samassa taloudessa asuva henkilö.
Nuorisojäseneksi voi
liittyä alle 18-vuotias henkilö samoilla ehdoilla kuin
varsinaiset jäsenet.
Jäsenyyden
hyväksymisestä päättää yhdistyksen
hallitus.
JÄSENEN
EROAMINEN JA EROTTAMINEN
Jäsenellä on
oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti
hallitukselle
tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erosta
yhdistyksen kokouksessa merkittäväksi pöytäkirjaan.
Hallitus pitää
yhdistyksen jäsenistä jäsenluetteloa.
Hallitus voi erottaa
jäsenen yhdistyksestä, jos jäsen on jättänyt
jäsenmaksunsa maksamatta tai muuten jättänyt
täyttämättä ne velvoitukset, joihin hän on
yhdistykseen liittymällä sitoutunut tai on
menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella
huomattavasti vahingoittanut yhdistystä tai ei enää
täytä laissa taikka yhdistyksen
säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.
JÄSENMAKSUT
Yhdistyksen
jäseniltä perittävän jäsenmaksun suuruudesta
päättää syyskokous.
Jäsenmaksu on erisuuruinen
eri jäsenryhmille.
HALLITUS
Yhdistyksen asioita
hoitaa hallitus, johon kuuluu syyskokouksessa valitut puheenjohtaja
ja
viisi varsinaista jäsentä sekä kaksi
varajäsentä.
Hallituksen toimikausi on yksi
kalenterivuosi.
Hallituksen
varajäsenellä on oikeus osallistua hallituksen kokoukseen
silloinkin, kun varsinainen jäsen on paikalla.
Tällöin
varajäsenellä ei ole kuitenkaan äänioikeutta.
Hallitus valitsee keskuudestaan
varapuheenjohtajan, sihteerin ja rahastonhoitajan sekä muut
tarvittavat toimihenkilöt.
Hallitus voi asettaa keskuudessaan
asioiden valmistelua varten työvaliokuntia, joihin kutsutaan
asiantuntijoita.
Hallitus kokoontuu
puheenjohtajan tai hänen estyneenä varapuheenjohtajan
kutsusta,
kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun
vähintään puolet hallituksen jäsenistä
sitä vaatii.
Hallituksen kokous on
päätösvaltainen, kun vähintään puolet
hallituksen jäsenistä,
puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja
mukaan lukien, on läsnä.
Äänestykset
ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä.
Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan
ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
YHDISTYKSEN
NIMENKIRJOITTAMINEN
Yhdistyksen nimen
kirjoittavat puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja yhdessä
tai
jompikumpi heistä yhdessä sihteerin tai rahastonhoitajan
kanssa.
TILIKAUSI
JA TILINTARKASTUS
Yhdistyksen tilikausi on
kalenterivuosi.
Tilinpäätös
tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus toimitetaan
tilintarkastajalle viimeistään kolme viikkoa ennen
kevätkokousta.
Tilintarkastajien on
palautettava tilit lausuntoineen hallitukselle viimeistään
kaksi viikkoa ennen kevätkokousta hallitukselle.
YHDISTYKSEN KOKOUKSET
Yhdistys pitää vuosittain
kaksi varsinaista kokousta.
Yhdistyksen
kevätkokous pidetään tammi-toukokuussa ja syyskokous
syys-joulukuussa hallituksen määräämänä
päivänä.
Ylimääräinen
kokous pidetään kun yhdistyksen kokous niin
päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan
aihetta tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) yhdistyksen
äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta
erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on
pidettävä kolmenkymmenen vuorokauden kuluessa siitä, kun
vaatimus sen pitämisestä on esitetty hallitukselle.
Yhdistyksen kokouksissa
varsinaisilla jäsenillä on äänioikeus ja kullakin
yksi ääni.
Perhe- ja nuorisojäsenillä on
läsnäolo ja puheoikeus, mutta ei äänioikeutta
yhdistyksen kokouksissa.
Yhdistyksen kokouksen
päätökseksi tulee, paitsi kohdassa 12. mainitussa
tapauksessa, se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista
äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaisee
kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
YHDISTYKSEN KOKOUSTEN
KOOLLEKUTSUMINEN
Hallituksen on
kutsuttava yhdistyksen kokoukset koolle vähintään
seitsemän vuorokautta
ennen kokousta ilmoittamalla siitä
jäsenlehdessä ja yhdistyksen nettisivuilla.
VARSINAISET KOKOUKSET
Yhdistyksen kevätkokouksessa
käsitellään seuraavat asiat:
kokouksen avaus
valitaan kokouksen
puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja
tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
todetaan kokouksen laillisuus
ja päätösvaltaisuus
hyväksytään
kokouksen työjärjestys
esitetään
tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien lausunto
päätetään
tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden
myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
käsitellään muut
kokouskutsussa mainitut asiat.
Yhdistyksen syyskokouksessa
käsitellään seuraavat asiat:
kokouksen avaus
valitaan kokouksen
puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa
ja
tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
todetaan kokouksen laillisuus ja
päätösvaltaisuus
hyväksytään
kokouksen työjärjestys
vahvistetaan toimintasuunnitelma,
tulo- ja menoarvio ja
jäsenmaksujen suuruus seuraavalle kalenterivuodelle.
valitaan varsinaiset jäsenet
ja varajäsenet
valitaan yksi tai kaksi
tilintarkastajaa ja heille varatilintarkastajat
käsitellään muut
kokouksessa mainitut asiat.
Mikäli yhdistyksen
jäsen haluaa saada jonkin yhdistyksen kevät- tai
syyskokoukseen käsiteltäväksi,
on hänen
ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä
ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.
SÄÄNTÖJEN
MUUTTAMINEN JA YHDISTYKSEN PURKAMINEN
Muutoksia näihin
sääntöihin voidaan tehdä ainoastaan yhdistyksen
kokouksessa.
Muutosehdotuksen on tällöin hyväksytyksi
tullakseen saatava vähintään kolme neljäsosaa
(¾) annetuista äänistä.
Ehdotus yhdistyksen
purkamisesta on käsiteltävä kahdessa
perättäisessä yhdistyksen kokouksessa,
joiden
välissä on oltava vähintään yksi kuukausi.
Ehdotuksen on hyväksytyksi tullakseen saatava kummassakin
kokouksessa vähintään kolme neljäsosaa (¾)
annetuista äänistä.
Yhdistyksen
purkautuessa tai tullessa lakkautetuksi sen varat luovutetaan
yhdistyksen tarkoitusta edistävään toimintaan.
Tällöin huolehditaan myös arkiston ja kokoelmien
säilymisestä jonkin muun oikeuskelpoisen yhteisön
hallinnassa sen mukaan kuin yhdistyksen viimeisessä kokouksessa
päätetään.
